г. Мурманск, ул. Книповича, 23     +7 (8152) 478-222, +7 (8152) 478-111
Chinese (Simplified)EnglishGermanRussian

Yhteenveto kansainvälisestä matkailuseminaarista Inarissa 2.11.

Inarissa järjestetty seminaari kiinnosti matkailuyrittäjiä. Osallistujia oli noin 100, joista yli kolmekymmentä norjalaisia ja kymmenkunta venäläisiä. Teemoina olivat kansainvälinen matkailuyhteistyö ja alueen saavutettavuus. Esillä olivat mm. lentoyhteydet, Nellimin tien ja rajat ylittävien teiden parannukset ja Jäämeren rata. Olemme koonneet tähän yhteenvetoon kaikki saatavilla olevat esitykset.

Inarin kunnanjohtaja Toni K. Laine toivotti seminaariosallistujat tervetulleiksi ja puhui alueen vahvasta kasvusta ja elämystalouden ympärivuotistamisesta. Hän totesi, että kunnan suuri pinta-ala, rikas ja vaihteleva kulttuuri sekä monimuotoisuus luovat mahdollisuuksia rakentaa ja kehittää erilaisia vetovoimaisia ympäristöjä kunnan sisällä, joista sekä vakituiset asukkaat että matkailijat löytävät itselleen kiinnostavia ympäristöjä. Ympäristöjen lisäksi tärkeää ovat myös sisällöt. Monipuoliset ja ympäristöön sovitettavat aktiviteetit edistävät kestävän kehityksen arvojen mukaista kunnan kehittymistä

Suomalais-norjalais-venäläisen seminaarin moderaattorina toimi  projektijohtaja Rauno Posio,  Lapin Matkailuelinkeinon liitto / Visit Arctic Europe, elinkeinojohtaja Samuli Mikkolan avustuksella. Rauno Posio esitteli pohjoismaisen VAE-hankkeen, jolle suunnitellaan jatkoa, koska tulokset ovat täyttäneet kaikki odotukset ja yrittäjät ovat olleet erittäin tyytyväisiä. Hankealueeseen on tutustunut 252 sadan eri matkanjärjestäjän edustajaa. Lue lisää

Norjan Barentsin sihteeristön liiketoiminnan neuvonantaja Jenny Mikkelsen Spring puhui Barentsin matkailuyritysten yhteistyön puolesta ja näki Norjan, Suomen ja Venäjän yhdessä muodostava kiehtovan matkakohteen. Barentsin sihteeristö on perustanut Barents Business Network -verkoston matkailuyrityksille, johon toivotaan myös suomalaisia yrityksiä mukaan. Jenny M. Springin esitys kannattaa lukea tästä jo pelkästään kuvien vuoksi.

Inari-Saariselkä Matkailu Oy:n markkinointijohtaja Tarja Manninen kertoi Pohjois-Lapin matkailun hienosta kasvusta. Hän kertoi alueemme matkailun nojaavan useamman jalan varassa, ja siksi voimme kohdistaa markkinointia seuraavaksi Kiinan sijasta vaikkapa Yhdysvaltoihin ja Australiaan. Inari-Saariselkä Matkailu Oy hakee jäseniä nyt myös Norjasta ja värväys alkoi lupaavasti seminaarin jälkeen pidetyssä workshopissa. Lue Tarja Mannisen alustus tästä.

Kolme yritystä keskusteli rajat ylittävästä yhteistyöstä paneelikeskustelussa: Jouko Lappalainen/ Nellim Wilderness Hotels&Safaris, Edgar Olsen/Vesterelvjenta, Varangerbotn ja Antonina Koshelnik /Arctic Land Lovozerosta. Jouko Lappalainen kertoi moottorikelkkojen siirtämisen rajan yli Norjaan olevan vielä ajoittain ongelmallista, ja Rauno Posio lupasi Visit Arctic Europe -hankkeen paneutuvan ongelman ratkaisemiseen. Edgar Olsen kertoi oppineensa paljon yhteistyöstä suomalaisten kumppanien kanssa. Suurin osa hänen asiakkaistaan onkin suomalaisia, jotka haluavat kokea kuningasrapusafarin Norjassa. Antonina Koshelnik oli hyvin tyytyväinen yhteistyöhönsä Lapin Luonto-Lomien kanssa, mutta koki Venäjän byrokratian toisinaan työlääksi kelkkasafarien järjestämisessä. Kaiken kaikkiaan panelistien kokemukset kansainvälisestä yhteistyöstä olivat pääosin myönteisiä.

Matkailualan koulutus- ja tutkimusinstituutin tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiopäällikkö Eila Linna esitteli matkailun turvallisuudessa tehdyn työn tuloksia . Hänen esityksestään löytyy runsaasti tietoa käytännön turvallisuustyökaluista, joita yritykset voivat ottaa käyttöönsä heti,

Oleg Terebenin, Visit Murmansk -yrityksen johtaja esitteli Murmanskin matkailutarjontaa ja Sergei Vasuytinskiy,  uuden Gulf Stream -matkailukeskuksen johtaja Petsamosta esitteli yritystään, jonne toivoo jatkossa voivansa majoittaa myös ulkomaalaisia matkailijoita. Vielä se ei ole mahdollista.

Seminaarin saavutettavuusosion aluksi Etelä-Varangin kunnallisen kehittämisyhtiön Sør-Varanger Utvikling AS:n johtaja Kenneth Stålsett puhui tietoliikenneyhteyksien tärkeydestä ja esitteli suunnitelmia koillisväylään liittyvästä Arctic Connect -kaapelihankeideasta sekä Suomen ja Norjan liikenneministerien yhteistyöstä logistiikkahankkeiden parissa .Tutustu esitykseen tästä

Kehittämispäällikkö Timo Lohi Pohjois-Lapin kuntayhtymästä loi tilannekatsauksen Jäämeren ratahankkeeseen Rovaniemi-Kirkkoniemi.  Selvitystyön arvioidaan valmistuvan helmikuussa, ja jos tulokset ovat myönteiset, rataa voidaan odottaa aikaisintaan vuonna 2035. Lue lisää 

Lentoyhteyksistä puhuivat Finnairin aluejohtaja Rolf Backman, uuden norjalaisen Fly Vikingin myynti- ja markkinointipäällikkö Kristine Jørstad Bock ja Lapin liiton Itä- ja Pohjois-Suomen lentoliikenteen kehittämishankkeen projektipäällikkö Rauno Kurtti. Rolf Backman kertoi Lapin lentoliikenteen hyvästä kasvusta ja Finnairin uusista suorista yhteyksistä mm. Ivalon ja Lontoon Gatwickin välillä. Hän korosti lentoyhtiöiden ja alueellisten toimijoiden välisen yhteistyön merkitystä lentoliikenteen kehittämisessä. Finnair on aloittanut yhteistyön   islantilaisen matkailualan ohjelmistoalustan tarjoajan  Bókunin kanssa, koska digitalisaatio on merkittävä keino myynnin vauhdittamiseen. Digitalisaation tärkeydestä puhui myös  Kristine Jørstad Bock, samoin asiakaslähtöisyydestä. Fly Viking aloittaa lennot Kirkkoniemen ja Tromssan välillä. Rauno Kurtti puhui mm. lentoliikenteen kehittämisen painopistealueista sekä toimenpiteistä ja haasteista.
Kristine  Jørstad Bockin alustukseen voit tutustua tästä.

Päivän odotetuimpia puhujia oli ohjelmapäällikkö Kaisa Kosonen Visit Finlandista. Hänen teemansa oli digitaalisen saavutettavuuden merkitys matkailualalla. Hän kertoi, että useilla Suomen matkailun avainmarkkinoilla yli 70% matkavarauksista tehdään online, ja että mobiili kasvaa kaikilla markkinoilla. Esim. Kiinassa 60% matkavarauksista tehdään mobiilisti. Kaisa Kosonen herätteli matkailuyrityksiä laittamaan ainakin kolme perusasiaa kuntoon: englanninkielinen nettisivu, online-verkkokauppa nettisivulla ja Tripadvisor-profiilin kuntoon haltuun ottaminen. Informatiivisen esityksen voit lukea tästä.

Lapin ELY-keskuksen johtaja Jaakko Ylinampa puhui Lapin teiden korjauksista. Nellimin tien korjaus aloitetaan joulukuun alussa. Tiehen tulee oikaisuja, joten talvityöskentely on mahdollista. Kolarctic CBC -rahoitusta on haettu Kaamanen-Neiden -ja Rajajooseppi-Murmansk -teiden parannukseen. Jos rahoitus saadaan, Kaamanen-Neiden välin suunnittelu voidaan aloittaa vuonna 2018 ja varsinainen korjaustyö voi alkaa 2019. Rajajooseppi-Murmansk tiellä päästään aloittamaan työt 2018, mikäli rahoitus järjestyy. Lue tästä Jaakko Ylinamman esitys.

Porsangerin kunnanjohtaja Aina Borch kertoi Lakselvin kääntösatamasta ja sinne tulevista risteilyaluksista. Hän kertoi Inarin ja Porsangerin suunnittelevan yhteistyötä, ja toivoi mahdollisimman laajaa matkailuyhteistyötä arktisella alueella. Hänen seurueessaan oli useita matkailuyrittäjiä Lakselvistä.

Добавить комментарий

Ваш адрес email не будет опубликован.

Наш сайт использует файлы cookies, чтобы улучшить работу и повысить эффективность сайта. Продолжая работу с сайтом, вы соглашаетесь с использованием нами cookies и политикой конфиденциальности.

Принять